Juhannusruoka
Juhannusruoka on monelle pohjoismaalaiselle suurta kulinaarista nautintoa. Kesän maut tarjotaan valoisassa ja lämpimässä vihreydessä. Kansainvälisesti pohjoismainen keittiö tunnetaan aina ajan hermoilla olevana ja vahvasti perinteisiin nojaavana. Juhannusruoka ei tee mitään poikkeusta. Tarjolla on voileipäpöydän herkut, joko kaikessa runsaudessaan tai vaihtoehtoisesti vain parhaita paloja, ja etenkin silliä. Santa Maria haluaa antaa mahdollisuuden tuoda vaihtelua juhannusruokaan tavallisten ruokalajien muodossa. Mikset kokeilisi sinappisillin sijaan aasialaista, lasimestarin tai tequilasilliä? Ja tietenkin juhlissa on lihapullia, mutta uudella maustamisella juhannusruoka saakin erilaista huomiota. Tuliset lihapullat, lihapullat piri piri ja lammasjauhelihapihvit pipar-punajuurten kera ovat vain joitakin vaihtoehdoistamme.
Grillattu ruoka on parhaimmillaan kesällä. Helppo juhannusruoka on esimerkiksi grillattu broileri. Kätevää silloinkin, kun ruokailijoita on paljon. Lisäkkeitä voi vaihdella ja koota esille noutopöytään.
Juhannuspöytä ilman uusia perunoita ei ole mitään. Älä unohda maustaa uusia perunoita yrttimausteilla, kuten tillillä ja persiljalla, tehostaaksesi kesäistä makua.
Pohjoismainen juhannusruoka muuntuu eksoottisilla mausteilla uudenlaiseksi kokemukseksi sulavasti raameissa pysyen - perinne ja trendit käsi kädessä!

